KRIISIAPU
Potilasta hoitanut lääkäri kertoo kuolinsyyn omaisille. Hoitotyön kannalta keskeisin tavoite äkillisen kuoleman yhteydessä on yllättävän tilanteen hallinta. Omaiset ja heidän tarpeiden kartoittaminen sekä tarpeisiin vastaaminen on osa hoitotyötä. Kuolemantapauksessa hoitaja toimii omaisten asianajajana huolehtien hoidon jatkuvuuden turvaamisesta.
Omaiset käyvät katsomassa potilasta kuoleman jälkeen. Potilas on puhdistettu veritahroista ja potilaan päälle on vedetty peittoa siten, että vain kasvot ovat jääneet näkyviin. Vainajan hyvästely on tärkeää, jotta epätodelliselta tuntuva tilanne muuttuisi todelliseksi. Omaisten tulee nähdä kuollut, vaikka tämä näyttäisi kuinka ruhjoutuneelta hyvänsä. Hyvä valmistautuminen, perusteellinen selvitys kuolleen ulkonäöstä ja turvallinen ilmapiiri ovat perustavia tekijöitä, kun omainen kohtaa kuolleen läheisensä.
Traumajohtaja kertoo omaisille kuolemasta käyttäen selkeää ja asianmukaista ilmaisua. Akuuttihoitotilanteissa tulee välttää harhaanjohtavia ilmaisuja, kuten "nukkui pois" tai "siirtyi ajasta ikuisuuteen" . Myös hoitajan eleillä ja ilmeillä on suuri merkitys. Hoitajalta vaaditaan hyvää itsetuntemusta sekä rohkeutta kohdata omaisten tunteet ja reaktiot. Kuolleen potilaan omaisten kohtaaminen on aina yksilöllinen tapahtuma. Omaisten reaktiot saattavat olla hyvinkin erilaisia, joten valmista toimintamallia ei voida omaisten kohtaamiseen antaa. Tärkeää on olla ihminen ihmiselle. Joskus koskettaminen, esimerkiksi kädenpuristus voi olla omaiselle paljon mieleenpainuvampi ele kuin hienot lauseet ja lohduttavat sanat.
Traumahoitaja järjestää omaisille kriisiapua kutsumalla paikalle kriisitukihenkilön. Välittömästi pidettävässä purkukokouksessa (defusing) sovitaan yhdessä hoitaneen lääkärin, traumahoitajan ja omaisten kanssa myöhemmin pidettävälle jälkipuintitilaisuudelle (debriefing) aika. Myös hoitajan oman toiminnan jälkiarviointi, kriittinen ja objektiivisuuteen perustuva itsearviointi, on välttämätöntä, sillä se kehittää hoitajan itsetuntemusta ja valmistaa hoitotyöntekijää kohtaamaan seuraavan yllättävän tilanteen.
(Lähteet)
Defusing
Purkukokouksen eli defusingin tarkoituksena on lieventää nopeasti hoitoon osallistuneen pienryhmän traumaattisia reaktioita, normalisoida kokemuksia, vahvistaa sosiaalista verkostoa ja ehkäistä eristäytymistä mahdollisimman pian tapahtuman hoitamisen jälkeen. Kokouksessa arvioidaan mahdollinen jälkipuinti-istunnon tarve. Purkukokouksessa käydään läpi tosiasiat sekä henkilökohtaiset reaktiot ja ajatukset.
(Lähteet)
Debriefing
Jälkipuinti eli debriefing on stressitapahtuman jälkeen, yleensä 1 - 3 vuorokauden kuluessa, järjestettävä johdettu kokous, jossa käsitellään tapahtumasta tiedossa olevia tosiasioita, sen herättämiä tuntemuksia ja aiheuttamia oireita sekä annetaan stressineuvontaa. Kokous on vapaaehtoinen ja se järjestetään uhrien, omaisten, eloonjääneiden ja auttajien elämysten ja reaktioiden seikkaperäistä läpikäymistä varten.
(Lähteet)
Kriisin vaiheet
Cullbergin mukaan traumaattinen kriisi etenee siten, että ensin on sokki- ja reaktiovaihe, jotka yhdessä muodostavat akuutin kriisivaiheen. Sokkivaiheen kesto on muutamasta sekunnista pariin päivään. Sokkivaiheessa uhri on yllättynyt, sekaisin ja käyttäytyy usein tavallisesta poikkeavalla tavalla. Uhrilla voi olla muuttunut aikakäsitys, supermuisti, jolloin taistellaan vain henkiinjäämisestä. Uhri ei välttämättä tunne edes kipua. Reaktiot voivat olla joko liiallisia tai puutteellisia. Psyykkisen sokin tehtävänä on suojata minää sellaiselta tiedolta ja kokemukselta, jota se ei pysty kestämään.
Reaktiovaihe kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Reaktiovaiheessa uhri alkaa ymmärtää, mitä on tapahtunut. Varsinainen vaara on ohi. Kriisin uhri alkaa reagoida tapahtuneeseen. Reaktiovaiheeseen kuuluu voimakkaita tunteita: pelkoa, ahdistusta, surua, vihaa, syyllisyyttä ja itsesyytöstä. Uhrilla saattaa esiintyä unettomuutta, levottomuutta ja väsymystä. Mahdollisia ovat myös ruumiilliset reaktiot, kuten kipu ja särky. Depriefing ajoitetaan yleensä reaktiovaiheeseen, 1-3 vrk tapahtuneesta.
Reaktiovaihetta seuraa käsittelyvaihe, joka voi kestää jopa vuoden. Käsittelyvaiheessa kriisin uhri vähitellen tottuu tilanteeseen ja rupeaa keskittymään tulevaisuuden suunnitteluun.
Lopullinen uudelleen suuntautumisen vaihe kestää vuosia. Tällöin kriisi on ohi. Uhri luo uuden perustan elämälleen. Tavoitteena on toimintakyvyn palautuminen vähintään kriisiä edeltävälle tasolle.
(Lähteet)
Hoitotyön periaatteita
Turvallisuuden, jatkuvuuden sekä yksilöllisyyden edistäminen
Luottamuksen herättäminen omaisissa, kuolemasta kertominen, sen hetkisten ongelmien nopea tunnistaminen ja niihin vastaaminen heti
Vainajan hoitotyö, jossa huomioitava oikeuslääketieteelliset määräykset, uskonnolliset vakaumukset sekä vainajan kunnioittaminen
- Juutalaisten uskonto kieltää ruumiinavaukset; saa suorittaa vain erittäin vakavin perustein
- Islamilaisen vainajan pesurituaalin suorittaa islamin uskoiset pesijät sairaalan osoittamassa paikassa, ruumiinavaus ja kudosten irroittaminen elinsiirtoa varten tehdään vain, kun siihen on pakottava oikeuslääketieteellinen tai lääketieteellinen syy
- Ortodoksit pesevät vainajan ja pukevat hänet juhla-asuun, vainajan kaularisti jätetään kaulaan
- Muissa uskontokunnissa menetellään noudattaen yleisiä tapoja huomioiden omaisten toivomukset
Vainajan näyttäminen omaisille
Aikaa ja tietoa omaisille, surun jakaminen, läsnäolo, kuunteleminen ja koskettaminen
Hoitotyön jatkuvuuden varmistaminen, tapahtumien ja sosiaalisten suhteiden merkitysten kirjaaminen ja raportointi sekä tiedonsiirto muulle henkilökunnalle
Omaisten jatkohoidon järjestäminen yksilöllisten tarpeiden mukaan, moniammatillinen yhteistyö
(Lähteet)
Traumaattinen stressi
Traumaattisen tapahtuman psykologisia uhreja ovat välittömien uhrien lisäksi myös välilliset uhrit: omaiset sekä pelastus- ja lääkintätehtäviin osallistuneet ammattiauttajat ja vapaaehtoiset. Hoitohenkilökunta altistuu siis myös psykologiselle stressille. Altistumisen voimakkuuteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät. Auttajien tukeminen vähentää heidän sairastavuuttaan ja irtisanoutumistaan työstä. Tutkimusten mukaan potilaan omaiset aiheuttavat ahdistusta hoitohenkilökunnalle. Auttajien reaktiot voidaan nähdä hyvin samankaltaisina kuin uhrien normaalireaktiot. Auttajista itsestään voi tulla toisia, tunnistamattomia onnettomuuden, uhreja. Auttajien rooli on usein vahva ja jaksava, mutta todellisuudessa useimmat työntekijät kokevat ainakin väliaikaista stressiä.
Potilaan kuolema on hoitohenkilökunnalle hyvin tunnepitoinen tapahtuma. Jos kuolema koetaan pelkkänä menettämisenä ja tappiona, työntekijä saattaa turtua, ja tällöin kuoleva potilas ja hänen omaisensa jäävät helposti vaille inhimillistä hoitoa ja tukea. Usein hoitohenkilökunta tuntee surua potilaan kuoleman jälkeen. Surun lisäksi tunteet voivat olla ristiriitaisia tai helpottuneita, ikävää, ahdistusta tai syyllisyyttä. Lisäksi potilaan kuolema voi aiheuttaa hoitohenkilökunnassa pelkoa, pettymyksen tunteita, turhautumista, vihaa, alakuloisuutta, pahan olon tunnetta, riittämättömyyttä tai voimattomuutta.
Hoitohenkilökunnan jaksamista auttaa työpaikan avoin ilmapiiri, jossa voi ilmaista tunteensa ja rajallisuutensa. Työtovereiden tuki ja huolenpito ovat tärkeitä potilaan kuoleman aiheuttamien tunteiden purkamiskeinoja ja tärkeänä selviytymiskeinona onkin keskustelu työkavereiden kanssa. Huumori toimii yhtenä selviytymisstrategiana ja auttaa purkamaan ja kanavoimaan itsessä herääviä vastenmielisiä tunteita.
Pelastus-, poliisi- ja terveystoimen organisaatiokulttuuri nähdään hyvin hierarkkisena. Henkilökunnan ammatti-identiteettiä pidetään voimakkaana. Koulutus, ammattikulttuuri, kokeneisuus ja osaaminen suojaavat työntekijöitä työstä syntyvältä stressiltä. Ammattilaiset kehittävät itselleen psyykkisen puolustusmekanismin, joka on välttämätön ammatissa jaksamiseksi. Jotkut yrittävät kuitenkin ehkäistä traumaattisten tilanteiden aiheuttamaa psyykkistä stressiä ei-toivottavin keinoin. Sellaisia ovat uhrien hädän huomaamatta jättäminen, asiaton käytös sekä "huulenheitto" ja yleinen kyynisyys.
Hoitajien suhtautuminen kuolemaan on yleensä myönteistä ja luontevaa. Tutkimuksissa noin neljäsosa hoitajista ilmoitti itse kokeneensa kuolemanpelkoa. Tutkimukset ja kokemus osoittavat, että työssään traumaattiselle stressille altistuvien työntekijöiden esimiehet eivät näe ongelmaa tarpeeksi selkeästi, eivätkä huolehdi työntekijöiden psykososiaalisesta auttamisesta muutoin kuin joskus yksilötasolla. Työntekijöiden liiallinen alkoholin käyttö, vaikeudet kotielämässä, työstä poissaolot ja jopa itsemurhat ovat usein merkkeinä liiallisesta stressistä työssä.
Ensihoidon ammattikirjallisuuden mukaan äkillinen traumaattinen kokemus aiheuttaa myös omaisille kriisiä, sillä yksilö ei pysty hallitsemaan uutta ja ennakoimatonta tilannetta aikaisempien kokemusten perusteella. Traumaattisen kriisin sokkivaiheessa olevaa potilasta/omaista tulee tukea tarjoamalla apua aktiivisesti, sillä potilas/omainen ei pysty arvioimaan avuntarvettaan. Henkilökunta luo turvallisuutta ja suojaa sekä antaa fyysistä tukea, kuten lähellä oloa ja koskettamista. Potilasta/omaista kuunnellaan ja otetaan vastaan tämän kaikenlaiset tunteet. Hoitohenkilökunta (hoitava lääkäri tai vastaava sairaanhoitaja) antaa selkeää ja rehellistä tietoa. Myös käytännön apua järjestetään. Psyykkisen ensiavun tarkoituksena on rauhoittaa ja lohduttaa. Se on huolenpitoa koko ihmisestä, myös hänen tunne-elämästään ja ihmissuhteistaan. Henkisen tuen avulla yritetään ehkäistä myöhempiä häiriöitä.
(Lähteet)
Sisällysluettelo
|
